perjantai 19. marraskuuta 2010

Huomenissa startataan taas

Huomenna startataan Tsaun kisoissa ekat 2-luokan kolme starttia. Tarjolla olisi aloitus hyppyradalla ja pari agilityrataa sitä siivittämään. Triplanollaa lähdetään metsästämään, muttei sentään mikään hullunkiilto silmissä. Koiraan kun voi luottaa, niin miksikäs ei niitä onnistumisia tulisi ^^ Hyppyradat vaan tuppaavat olemaan vähän turhan nopeatempoisia ohjaajalle, jonka jalat eivät vielä ole tarpeeksi hyvillä siivillä varustetut.


Kurun kanssa on aina kiva treenailla kun likka kuuntelee hyvin ja haluaa tehdä sitä mitä pyydetään. Ainoastaan se suosikkieste, kepit, välillä vetää vähän turhan lujaa pientä bc:tä puoleensa. Mutta kuten viisaat sanoo, on este kerrallaan hyvä edetä eikä mietitä niitä "vääriä" esteitä lainkaan.


Domino on myös päässyt muutamaan otteeseen treenaamaan. Jätkällä on hyppytekniikka aivan kuralla, mutta pikkuhiljaa alkaa jo 50cm hypyt pysyä ylhäällä, kunhan saa ihan rauhassa suorittaa. Ohjauksen pitää olla todella pelkistettyä ja hidasta ja käskyjen pitää tulla hyvissä ajoin ennen hyppyjä. Kontakteista jätkällä on hyvä idea, mutta malttia ei oikein löydy. Koko homma olisi tarkoitus aloittaa alusta, kunhan Dodon pipi-ongelma saadaan aisoihin pidemmäksi aikaa. Agility aina kiihdyttää suoliston toimintaa, joten olisi myös hyvä, että systeemi toimii moitteettomasti. Ehkäpä vielä joskus...

lauantai 30. lokakuuta 2010

Aksaa, aksaa, aksaa...

Mitä elämä olisikaan ilman agilitya? Varmasti melko tylsää ^^

Kurumi kisasi 26. syyskuuta Tsaulla ja sai ensimmäisen nollansa agilityradalta. Starttasimme ensimmäisinä, teimme upean radan ja säilytimme johtosijan viimeiseen koirakkoon asti. "Valitettavasti" Suoknuutin Jaakko ja Chi menivät muutamalla sekunnilla meidän edelle, joten hopeaan oli tyytyminen. Mutta eipä tuo mitään haittaa nolla on nolla ja tässä vaiheessa me vielä varmistelemme kontaktekja ihan rauhassa. Kahdelta muulta radalta otimme 10vp:tä, molemmissa keppien outo ohitus ja ohjaajan munauksesta johtuneet kiellot.

Pari viikkoa myöhemmin, su 10.10., kävimme hakemassa pari hyllä ja virhepisteitä ATT:ltä. Ohjaajan munauksia jälleen... En oikein kyllä pidä siitä kumirouheesta tuolla, sillä Kuru saa nostettua vauhtinsa vähän turhan suureksi. Ei likka liukastele, mutta minä en todellakaan pysy yhtään sen perässä ^^

Viime viikonloppuna su 24.10. kisasimme Tsaukkilassa. Aloitimme hyppyradan hyllyllä, sillä ohjaaja ei viitsinyt ohjata koiraansa pussiin, eikä pituudelle ja kuvitteli ehtivänsä koiran edelle tekemään valsseja. Se siis siitä. Seuraavalta agilityradalta nappasimme toisen nollamme. Pientä paniikkia oli ilmassa pussin jälkeisellä takaakiertohypyllä, mutta selvisimme siitä pienin korjauksin neljännelle sijalle. Maaliin päästyämme nappasin hihnan laatikosta lähdin ovelle ja huomasin kadottaneeni koiran. Siellä Kuru seisoi kentällä sen näköisenä, että lisää tätä :) Ratahan oli vain 16 estettä pitkä, joten kyllähän tuon ymmärtää.


Seuraavalle radalle oli mukava lähteä, sillä olihan päivän tavoite jo saavutettu. Rata oli selkeä, enkä missään kohtaa joutunut miettimään, että mitenkäs tämän nyt teen. Käskytin tarkkaan kaikki hypyt ja muistin jopa muurilla jäädä odottamaan putkessa ollutta Kurua, ettei likka vain lähde kiertämään esteitä. Tällä suorituksella nappasimme nollavoiton ja sertin, joten jatkamme kisaamista askeleen lähempänä kuninkuusluokkaa.



lauantai 6. maaliskuuta 2010

Agia ja fysioterapiaa

Olenpas minä laiska. Ainakin blogia kirjoittelemaan... Yritän (taas) parantaa tapani.

Kurumin kanssa ollaan aloitettu agilityssa Nooran tavoitteellisten kurssi ja ollaan jo mukavasti edetty. Viikon verran ollaan oltu paussilla kun itse sairastuin, mutta maanantaina taas jatketaan treenejä. Kisoihin saamme luvan mennä vasta kun kontaktit ovat täydelliset. Treenaamme niitä nyt kosketusalustan avulla ja tulokset ovat hyviä. Kepit Kuru suorittaa jo täysin itsenäisesti ja minä voin liikkua lähes missä vain.

Domino on ollut kolmisen viikkoa agitauolla minulle kettuilunsa takia. Mietimme coachin kanssa josko jätkällä olisi jotain kipuja joiden takia käyttäytyy oudosti, joten siksi Dodo jäi pienelle tauolle. Nyt on fysioterapiassa käyty Kotin Tanjalla ja mitään ihmeellistä ei löytynyt. Joitain kipupisteitä oli lantion seudulla ja jumeja muutama. Seuraavissa treeneissä nähdään, että miten on fyssarikäynti liikkeisiin vaikuttanut.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Menneitä agistartteja ja sairas koiruus

Kisoissa käytiin kahden startin verran 17.1. ja hyllyjä tuotiin kotiin. Ei toiminut Kurumi ihan samalla tavalla kuin treenattuna. Ei siis enää pitkän tauon jälkeen suoraan kisakentälle. Radoissa oli kuitenkin hyviä kohtia mukana, joten ei se täysin turha kokemus ollut. Minua ei jännittänyt ollenkaan ja se oli kovin outoa. Seuraavat startit on helmikuussa Tsaulla, ellei mitään ihmeellistä tapahdu.

Nyt Kurumi kärsii jonkinlaisesta mahataudista tai ruokamyrkytyksestä. Domino on täysin kunnossa, joten alan kallistua ruokamyrkytyksen puoleen. Eilen illalla Kuru taisi kaivaa sängyn alta vanhan luun ja nakerrella sitä, eikä se nyt aamulla lähemmin tarkasteltuna näyttänyt kovin terveelliseltä. Ties kuinka kauan siellä maannut. Nyt mennään riisillä vähän aikaa ja toivotaan oksentelun ja ripuloinnin loppumista. Muuten tuo pikkulikka kuivuu olemattomaksi.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Jännitystä ilmassa

Kisoihin nyt sitten ollaan kuin ollaankin menossa huomenna. Odotukset ovat positiiviset, mutta eivät kovin korkealla ^^ Keskiviikkona kävin epävirallisissa kisoissa katsomassa miltä näytää, ja likalla on pallo vähän hukassa. (Samoin minulla.) Torstain treeneissä Kurumi ei oikein halunnut irrota mihinkään, vaan vaati saaton lähes joka esteelle. Kontaktit näyttivät hyviltä, mutta yhden lentokeinun tuo teki. Taisi luulla olevansa puomilla. Kepit menivät hyvin, mutta haluaisin vähän varmistella niitä pienellä treenillä. Luultavasti käväisen hallilla tänään pikaisesti 3-luokkien jälkeen ihmettelemässä niitä tikkuja. Tunnelma on siis kisojen suhteen hyvä höystettynä pienellä epävarmuudella ^^

Domino jatkaa edelleen aaltoliikettä, eli suoritukset ovat välillä huippuja ja välillä jotain ihan muuta. Epävirallisissa ajattelin antaa jätkän nauttia ja ilmoitin sen avoimen radalle. Rata oli kuitenkin todella vaikea meidän tasolle, joten ei siitä mitään tullut. Kiemuraa sinne, tänne ja tuonne... Hyllyjä tuolta radalta sateli liian monelle. Nyt Dodolla on menossa keppikausi, eli yritän saada toisen keppivälin ongelman kitkettyä pois. Jätkä siis hakee hyvin ekan välin, mutta hyppää suoraan kolmanteen. Tämä on aivan systemaattista jos olen itse keppien oikealla puolella. Olen nyt yrittänyt siivekkeellä blokata tuon mahdollisuuden, mutta eipä tuo aina siitä välitä. Kuitenkin välillä homma sujuu todella hienosti vaikka vauhtia olisi paljonkin. No, tätä jäämme pohtimaan ja treenaamaan.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Juoksemisia ja piippauskerho

Hiljaista on ollut alkaneen kirjoittelun saralla. Mukamas kiireitä koko ajan, mutta eihän sitä kukaan usko :)

Kurumi aloitti jouluaaton tienoilla toisen juoksunsa ja on mahdollisesti pilannut tammikuun kisakauden avauksen. Ei se mitään, sillä ehtiihän sitä. Kovasti toivon tämän rumban olevan ohi nopeasti, mutta pahalta näyttää. No, onhan tässä aikaa vielä viikko.

Domino ei ole tehnyt muuta kuin piippaillut viimeisen viikon ja omat hermoni ovat siitä syystä melko riekaleina. "Mutta kun tuo nainen on niin upea!" Uskon tuon kyllä vähemmälläkin metelillä. Hormoonit hyrräävät vällillä kyllä oikein näköä sumentaen... Voi kissaraukkoja...

Agilitykentällä Domino yrittää kovasti paljon väittää kehittyneensä oikeaan suuntaan. Minä uskon vain muutaman viikon kestäneeseen minituuriin. Mutta jos tämä meno jatkuu, niin mikä ettei. Starttitreeniä kehiin ja kokeilemaan.