Kharon on osoittautunut erittäin lahjakkaaksi kiljujaksi. Lähes ekasta hallivierailusta lähtien jätkä on huutanut nähdesään aksaavan koirakon kentällä. Ongelma on ärsyttävyysmittarilla katsottuna aivan tapissa, joten aloitin projektin kiljukaulailun kitkemiseksi.
Ensimmäinen etappi oli päästä autolta vetämättä halliin sisälle. Matka parkkipaikalta ovelle vei noin viisi minuuttia, sillä joka askeleen jälkeen pysähdyttiin pikkujätkän vetäessä turhan lujaa. Seuraavana oli vuorossa ovesta sisään pääseminen: ensin odotetaan kun ovi avataan ja vasta sitten luvan tullessa sisälle. Yrityksiä tarvittiin noin kuusi ennen kuin lupa tuli... Samantien alkoi kamala huuto, joten ei muuta kuin pentu kainaloon, ulos hallista ja kymmenen metrin päähän jäähylle. Sitten uudestaan ovelle, muutaman yrityksen jälkeen sisään ja taas heti kiljukaula kainalossa ulos. Neljännellä otoksella pääsimme jo muutaman askeleen päähän ovesta syömään nameja, kunnes Kharon aloitti kiljumisen ja lensi jälleen niskapers-otteella pihalle. Lopulta jätkä suoriutui kentän laidalla oleilusta kohtalaisesti ja keskittyi nameihin vakavin mielin. Muutaman vilkaisun se loi kentälle nähdessään liikettä silmäkulmassaan, mutta järkyttävää kiljuntaansa se ei enää jatkanut.
Projekti eteni siis ihan mukavasti. Seuraavalla kerralla aloitamme luultavasti taas nollapisteestä, mutta uskoisin etenemisen hiljaisuuteen olevan hieman nopeampaa. Paljon on töitä tehtävänä, jotta tuo otus pystyy rentoutumaan muiden aksatessa, mutta yritetään nyt kuitenkin saada tilannetta edes vähän paremmaksi :)
Mistä kiljuminen sitten johtuu? Yksi velipoikakin pitää moista mekkalaa, joten joku vääränlainen koodinpätkä on geeneihin kirjautunut. Kumpikaan vanhemmista ei ole koskaan mekkaloinut ainakaan samassa mittakaavassa ja noin nuorena. No, ehkäpä tämä ikävä toimintamalli saadan kitkettyä pois nopeasti.
Tai sitten se on vaan hirmu...
