Eilen Kharon onnistui hävittämään ensimmäisen pikkukulmurinsa. Olimme serkun luona tupatarkastuksella ja olohuoneriehumisen seurauksena pennun pää kolisi useaan otteeseen sohvapöytään. Myöhemmin huomasin vasemman alakulmurin kadonneen. Oli sitä jo odotettukin, sillä pikkujätkän purukalusto on ollut melko koominen: tooooosi isot etuhampaat ja niiden kaverina miniatyyriset kulmurit ^^ Oikea alakulmuri heiluu myös uhkaavasti ja ylhäällä ikenet pullottavat lupaavasti kulmurien kohdalla. Kohta pikku-KharKhar on jo iso poika :)
perjantai 16. joulukuuta 2011
maanantai 5. joulukuuta 2011
Aktivointia
Dog Gallery arpoi ATT:n kisoissa 3.12.11 meille hienon aktivointilelun. Kharon ja Domino tykkäsivät kovasti, mutta Kurumin mielestä ne namit olisi pitänyt antaa sille suoraan suuhun...
Tänään leikittiin myös tuliterällä keltaisella siilillä. Se oli ihan super!
Tänään leikittiin myös tuliterällä keltaisella siilillä. Se oli ihan super!
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Kisahuumaa vuoden viimeisissä
Viikko sitten kisattiin Tsaukkilassa Kari Jalosen radoilla. Saldona sieltä kolme hyllyä. Kootut selitykset: Ohjaaja ei osaa suunnitella etenemistään radalla, ohjaaja ei myöskään ohjaa koiralle edullisella tavalla ja lopulta koirakin päätyi sikailemaan. Puolustukseksi voi mainita, että sää oli järkyttävän kaatosateinen, ohjaaja kastui läpimäräksi ennen ekaa starttia ja radoilla oli muutama epäinhimillinen kohta. Mutta siis, treeniä treeniä...
Eilen yritimme jälleen valloittaa ATT:n hallin Rauno Virran radoilla (siinä onnistumatta). Startit eivät kuitenkaan olleet mitään katastrofaalista sekoilua ja saldona oli pari hyllyä ja 10vp. Ekalla radalla Kuru irtosi turhan hyvin ja suoritti yhden ylimääräisen hypyn matkan varrella. Likka päätti myös mennä mieluummin putkeen kuin kepeille (?!?!?!). Loppusuora sujui hienosti okseria lukuun ottamatta (ei näy videolla kun tuomari alkoi kärttyilemään yhden ylimääräisen hypyn ottamisesta hyllyn jälkeen...).
Tokalla radalla Kurumi oli aivan mahtava munimisestani huolimatta. Etenimme tosi kivasti koko matkan ja likka oli kuulolla. Eka virhe, kielto, tuli takaakierrolla, jossa Kuru päätti vielä varmistaa minulta minne mennään (hieno Kuru :) ). Toinen virhe, rima, tulee turhan vahvasta varmistelustani. Mutta tuloksena joka tapauksessa -3.29, 10vp, sij 6. (34 koirakosta 27 hyllytti, joten ei huono ollenkaan).
Kolmas rata oli hyppäri. Ohjaajalla ei ollut mitään hajua miten ohjata 3-4 ja 7-8, ja sen kyllä huomaa. Positiivista oli se, että Kuru hyppäsi okserin puhtaasti (and the crowd goes wild!).
No, tästä jatketaan sitten ensi vuonna uusin eväin. Go Kuru Go!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)