perjantai 23. maaliskuuta 2012

Khar-Khar päällejuoksee

Tämän viikon alkeiset veti Tuulia ja teemana oli päällejuoksu. Kyllä siinä sitten juostiinkin :) Kharon oppi hyvin lukemaan tätä ohjausta, kunhan vaan malttaa pitää ajatukset raksuttamassa. Välillä palkka oli tärkeämpi kuin temppu ja sitä oikaistiin hakemaan. Lopputreeneistä hirmu oli jo toooosi väsynyt, mutta kaiken kaikkiaan jaksoi "rankat" treenit hyvin läpi.


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Neljä päivää treeniä

Perjantaina treenailtiin hyvin onnistuneesti Jounin radalla. Toistoilla saatiin sylivekki tosi hyväksi ja patistamalla ohjaaja uskomaan, että kyllä sinne vaikeaan paikkaan vaan voi keritä. Videomateriaaliakin saattaa löytyä kamerasta, mutta palataan siihen myöhemmin.

Lauantaina tutustuttiin 34 esteen verran Elinan rataan. 1-5 meni hienosti, 5-10 saatiin toistoilla toimimaan, 10-18 oli yllättäen helppoa kauraa (vähän vaan viilattiin) ja 18-22 vaati vähän kovempia otteita. Pidemmälle ei tällä(kään) kertaa päästy. Kotiläksyksi tuli kolme asiaa. Ekana jalan käyttö ohjauksissa, esim. lähetyksissä ja valsseissa. Ei saa luottaa pelkkiin käsiin, sillä paremmin se koira ohjaajan jalkoja seuraa. Lisäksi ohjaukset pitää viedä loppuun asti AJATELLEN, eli niin kauan kunnes hyppy on valmis ajatellaan sitä koiraa siellä hypyllä. Toisena läksynä on niisto. Pitää treenata, että mistä kohtaa koira tulee ohjata riman yli erilaisissa tilanteissa. Kuru kääntyy kyllä hyvin, mutta paremmalla ohjauksella koiran ei tarvitse hypätä mahdottomia käännöksiä... Kolmantena läksynä pituuden uudelleen opettaminen. Kurulle pitää tehdä selväksi, että pituus on pituus vaikka minä käyttäisin siinä mitä tahansa tekniikkaa. Likka oikoo tällä hetkellä aina kun se on mahdollista. Lisäksi saimme hyvän vinkin starttiongelmaamme. Minähän haluan Kurun odottavan lähtölupaa maassa ja Kurun mielestä viimeistään mun päästyä radalla starttikohtaan voi jo nousta istualleen kyttäämään. Jos näin käy, niin suljen koiran pois menemällä kyykkyyn ja peittämällä kasvoni. Apuohjaaja voi käskeä koiran maahan tai/ja jos mun noustua Kuru edelleen istuu, niin menen koiraa vilkaisematta laittamaan sen takaisin maahan. Tällä tuntui olevan ihan hyvä vaikutus likkaan.

Sunnuntaina pääsi Karppa treenailemaan muuria ja pituutta. Nyt otettiin vauhti mukaan vähintään yhden esteen takaa ja hyvinhän tuo kulkee :) Pussinkaan kanssa ei ole ongelmia.

Maanantaina omakoutsi Hanna opasti meitä kääntymään tiukasti muurilla. Kuviossa oli U-putki, muuri ja siitä täyskäännös hypylle. Putki toi vauhtia sen verran, että Kurua oli vaikea saada kääntymään puhtaasti ja tiukasti. Lopulta saimme muutaman hyvän toiston aikaiseksi, mutta näitä täytyy muistaa ottaa usein tästä eteenpäin. Myös Karppa ja Dodo pääsivät aksailemaan. Dominolla oli ihan sikakivaa taas kerran :) Karppa teki myös hyvin töitä, mutta olisi halunnut jäädä yöksi halliin. Sain jätkän kuitenkin metsästettyä kiinni (missä ovat nukutusnuolet kun niitä tarvitaan?!).

Tänään jatketaan vielä aksaputkea alkeiskurssin merkeissä, kunhan ensin selvitään Haunisen kierrosta.







torstai 15. maaliskuuta 2012

Aksa-Trikkien supertreenit

Tiistaina Nooran treeneissä pääsin kokeilemaan samaa ratapätkää niin Kurumin kuin Kharoninkin kanssa. Kurumi kanssa jumituttiin hiomaan backlap-tekniikkaa kuntoon ja monen toiston jälkeen löytyikin oikea Kurulle sopiva tyyli tuon hoitamiseen. Ohjaajan pitäisi nyt muistaa olla rauhallinen(!), pitää kädet alhaalla(!) ja olla valmiina ohjauksen kanssa ennen kuin koira hyppää(!). Muuten rimat kolisee ja koko homma oli yhtä tyhjän kanssa. Jonkinlaista neuvottelua pitäisi myös käydä Kelju K. Kojootin kanssa selkään laitettavista raketeista, jotta ehtii Kurumin perään (tai mielellään edelle) kun ohjaus on valmis.

Kharonin kanssa päästiin myös teknikoimaan ja pentu oli taas aivan super! Putkeen lähetys, ponnistuskohdan merkkaus, takaakierto-valssi, putkeen lähetys, persjättö putken toiseen päähän, ponnistuskohdan merkkaus, takaakiertoon lähetys, päällejuoksu, putkeenlähetys ja sieltä pimeään putkikulmaan siten, että itse olin puomin toisella puolella. Tuollainen pikkusarja onnistui pikkutrikiltä :) Vähän vaan olen ylpeä niin otuksesta kuin itsestäni.

Onni on oma Kurunpoika!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan...

Hyvää synttäriä Dominolle! Jo kuusi vuotta on pikkumies ilahduttanut elämääni :)

Maksalaatikkokakku


Dodo - Kurppa - Karppa

Tiistaitreenit

Tiistaina treenattiin Kurun kanssa ennakoivaa valssia. Pienen persuksille potkimisen jälkeen onnistuin jopa etenemään radalla muutaman esteen verran ja sain askeleet ja ohjauksen kohdilleen. Nyt vaan sitten soveltamaan niin pirkuleesti jotta saadaan homma rutiiniksi. Myös sylkkäreitä pitäisi treeniä enempi, ettei kisoissa mene sormi suuhun.

Kharonin treenit menivät aivan loistavasti! Jätkä oli lähes koko tunnin vapaana kentällä ja keskittyi tekemiseen (muita kurssilaisia paikalla kolme). Ekaksi hiottiin sylkkäriä kuntoon itseksemme ja sitten Nooran kanssa. Sitten otettiin paikallaoloa ja pituutta ja lopuksi pimeää putkikulmaa. Karppa oli aivan super, vaikka viereisellä kentällä tehtiin myös aksaa (ja Riesakin oli siellä). Kerran tuli oman ryhmän turhan iloinen uros hakemaan Kharonia leikkimään, mutta Karppa vaan kysyä multa et joko tehdään töitä :) Keppeihinkin saatiin lisäohjeita ja nyt aletaan muuttamaan verkkoja pikkuhiljaa ohjureihin.

Hyvä meidän joukkue!

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kurumi treenaa

Oltiin Oreniuksen Jounin treeneissä perjantaina. Saatiin aikaiseksi hyviä ja huonoja pätkiä, mutta opettavaista oli taas kerran joka tapauksessa. Kyllä mä vielä joskus saan itseni liikkumaan niin, että koirakin osaa tulkita ohjauksen oikein :)

Kharon treenaa

Kharonin kanssa on tosi kiva tehdä töitä. Hirmu keskittyy koko ajan enemmän tekemiseen kuin ympäristöön, joten treenaaminen hallilla onnistuu jo hyvin vaikka muillakin kentillä olisi toimintaa :)