perjantai 28. syyskuuta 2012

Kemiaa

Nova palasi keskiviikkona takaisin Paimioon. Loppupeleissä kemiat oman lauman kanssa eivät oikein pelittäneet halutulla tavalla ja yksinoloharjoittelut aiheuttivat naapureiden suunnalta painostavia katseita. Mutta kiva oli tutustua pieneen brasilialaiseen ja toivottavasti likka löytää aktiivisen kodin.


Siili-Sofian Gabrielle Solis - Nova

tiistai 25. syyskuuta 2012

Maailman ihmeitä

Kyllä on pieni brasilialainen taas päässyt kokemaan jo kaikenlaista. Sunnuntaina Nova oli mukana kisareissulla Tsaun hallilla. Ehdin starttien välillä ottamaan pentusen halliin ja se kulki mukana oikein pätevästi. Monet tervehtivät Novaa ja likka välillä jopa lähestyi itse vieraita ihmisiä. Sää ulkona oli kaikkea muuta kuin mukava, sillä vettä tuli lähes koko ajan eikä lämpötila kohonnut yli kymmenen asteen. Hyvin Nova kuitenkin kulki mukana lenkeillä ja pystyi asioimaan pusikossa. Välillä likalla oli jopa hauskaa! Mutta kyllä ne takajalat melko kevyesti maahan koskivat, ettei vaan pääse pahemmin kastumaan :)


Eilen oli vuorossa pieni happihyppely Turun keskustassa ruuhka-aikaan, eikä Nova ihmetellyt lähes ollenkaan ohi kiitäviä autoja, polkupyöriä taikka ihmisiä. Autoon rauhoittuminenkin on tosi hienosti hallussa, vaikka kyllä tuo tilaisuuden tullen mieluummin makaisi takapenkillä odottelemassa kuin viltin päällä takaboksissa - brasilialainen kun on...



Kotosalla ollaan harjoiteltu paljon malttia, odottelua ja rauhoittumista. Työ alkaa selvästi tuottaa jo tulosta, sillä Nova kykenee odottamaan ennen kuin koskee ruokaansa. Likka kestää myös katsella kun bortsujen kuppeihin annostellaan sapuskaa. Ulko-ovesta ei enää saa kulkea ennen kuin lupa tulee (tassu jäi ikävästi oven alle joku aika sitten), mutta silti Nova kulkee ritilän yli sitä vierastamatta. Ulkoilu hihnassa sujuu tosi mallikkaasti, vaikka välillä vähän innostutaankin sen nkaasun kanssa. Hyvä koira Novasta vielä tulee!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Mr. & Miss ShowHau ^^

Tänään matkustettiin ekaa kertaa vieraassa autossa. Tai no, vieraassa ja vieraassa, mutta eri autossa kuin missä Nova on koko viikon seilannut. Hiljaa oltiin ja takaboksiin rauhoituttiin hienosti isosisko-Kirpun kylkeen. Matkasimme Raision Plantagenille, jossa järjestettiin Mr. & Miss ShowHau -osakilpailu. Niin Nova kuin Kharonkin pääsivät kuvattavaksi ja koiruuksia voi pian äänestää ShowHaun sivuilla :) Jouduimme odottamaan vuoroamme lähes kaksi tuntia, mutta pentuset jaksoivat melko hyvin ihmetellä ohikulkijoita ja muita koiria. Reissun jälkeen tulikin sitten kauhea väsy.

No-no-no-no-no-no-no-no-nooo!

Aivan kamalaa on tainnut pienellä otuksella olla. Elämä on järkkynyt pahasti kun pilvilinnasta laskeuduttiin karuun arkeen. Sunnuntaina Nova pääsi ihmettelemään agilitykisoja Liedon Tuulissuolle. Heitin pentusen Kharonin kanssa auton takaboksiin ja ajoin vartin hallille kuunnellen järkyttävää mekkalaa. Auton pysähdyttyä likka vasta rauhoittui, joten tätä on harjoiteltava. Siitä sitten suoraan halliin kuulutuksia kuulemaan ja vilskettä ihmettelemään. Aika paljon moinen vilske järkytti likkaa, joten vein sen autoon lepäämään. Kolmen vartin päästä hain Novan uudelleen halliin ja se oli kuin eri pentu: tutki ympäristöä, uskalsi tervehtiä ihmisiä ja leikki mun kanssa narulla.


Maanantaina aamulla käytiin rokotuksilla ja äristiin vähän sisaruksille siinä samalla. Siitä suunnattiin Paraisille kouluun. Kharon oli taas mukana, joten ihan yksin Novan ei tarvinnut autossa olla. Pääsi likka ihan luokkaankin viettämään aikaa. Sinne se parkkeerasi viltin päälle kun oli ensin huoneen tutkinut ja leikki rauhassa lelulla ennen kuin nukahti. Koulun jälkeen oli vuorossa visiitti metsään. Se oli ilmeisesti kauhean kivaa. Täytyy siis mennä toistekin.


Keskiviikkona Nova jäi "yksin" kotiin muu lauma seuranaan. Jätin kameran kuvaamaan tapahtumia ja äänimaailmaa ja löysimme asian, jota täytyy treenata paljon... Melkoista meteliä tuo sai aikaiseksi, mutta pakko sitä kotiin jäämistä jossain vaiheessa on alkaa harjoittelemaan. Yöt menevätkin sitten jo paremmin, eli Nova on hoksannut yön idean olevan nukkuminen.

Perjantaina pikkubrasse pääsi mukaan agilityhallille. Ensiksi oli vuorossa makkararinki, joka oli Novasta erittäin kiva juttu. Sitten se sai radanrakennuksen ajan vaeltaa kentällä ihmisten perässä ja pääsi myös tekemään Maria the agilitytytön kanssa vähän hyppyeste-alkeita.

Autoilussa olemme edistyneet hurjasti. Nova pystyy matkustamaan autossa jo täysin rauhallisesti. Pientä meteliä likka yrittää nostaa, mikäli se on yksin takaboksissa, mutta eiköhän tuostakin vaivasta pian päästä eroon. Nova myös rauhoittuu autoon nukkumaan ilman mitään ongelmaa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Bossa Nova!

Nappasin eilen Paimion teurastamon vierestä 2,8kg brasilialaista ärrierinlihaa kotiinviemisiksi. Kyseessä siis Siili-Sofian Gabrielle Solis, ikää 12 viikkoa, joka etsii harrastavaa kotia. Pikkulikan olisi tarkoitus hoivissani oppia alkeita harrastuskoiran elämästä. Mikäli kiinnostusta otusta kohtaan nousee, kannattaa ottaa yhteyttä Kennel Siili-Sofiaan ja kasvattaja Aija Salorantaan.


Siili-Sofian Gabrielle Solis - ikää 12 viikkoa

On kauhean vaikea keksiä pentukoiralle nimeä. Varsinkin kun nimen olisi hyvä miellyttää myös muita kuin keksijäänsä. Itselläni on tapana kehitellä nimiä, joilla on jonkinlainen merkitys. Esimerkiksi Kurumi on sankaritar japanilaisesta sarjakuvasta ja Kharon on Haadeksen lautturi. Tämän ärrierin tapauksessa pitää kuitenkin ottaa huomioon, että tuleva koti ei välttämättä halua mitään suuhun sopimattomia erikoisuuksia lausuttavakseen. Päädyinkin sitten illan miettisen jälkeen nimeen Nova. Bossa nova on brasilialaisen musiikin lajityyppi, joten se sopinee oikein hyvin brasilialaiset juuret omaavalle pikkuterrierille.

Nova päätyi heti saavuttuaan kauheiden petojen syynättäväksi. Kolme kissaani piirittivät pentua muutaman hetken, mutta eipä likka siitä välittänyt. Toki vähän jänskätti kyllä... Koirat olivat saaneet tutustua pentuun jo Paimiossa, joten ne vain vähän nostelivat kulmiaan, että "Jaa, toi tuli sit jäniksenä mukana. Ootko ny ihan tosissas?". Iltapuuhat olivat oikein kiinnostavia Novan mielestä ja se seuraili minua tiiviisti. Nukkumaan mentäessä pentu tunsi kokevansa suurta vääryyttä jäädessään lattialle. Nova vinkui kovaäänisesti noin 20 minuuttia, jonka jälkeen se pysyi hiljaa yli 10 sekuntia ja sain palkita sen rapsutuksilla. Käsi rauhoitti sen sitten naapureiden onneksi nukkumaan.

Aamulla kuuden aikaan kävimme ulkoilemassa saaden toivottuja tuloksia aikaan ja palasimme sisälle syömään ja nukkumaan. Yhdeksältä kävimme projektin siivotaan kämppä kimppuun - kirjaimellisesti. Lakaistessani lattiaa, oli harjassa vähän turhan usein kiinni pienet naskalit. Imuria tuo kunnioitti, muttei kuitenkaan pelännyt. Lattian peseminen oli tooosi jännää seurattavaa. Tämän jälkeen aloitimme Panta kaulaan -operaation. Nova järkyttyi täysin moisesta kidutuksesta. Ulkona se pomppi kuin hyppypapu hihnan päässä, mutta unohti koko asian kun kaivettiin lelu taskusta. Kymmenen minuutin päästä otus jo juoksenteli hihna perässään siitä pahemmin välittämättä.

Hyvin ollaan siis päästy alkuun ja mukavalta otukselta Nova vaikuttaa. Mutta brasilialaiset tuntien, odotellaan nyt pari päivää ennen kuin annetaan se enkelin leima otsaan...

Nova siellä, minne pienten (tai suurten) koirien
ei koskaan kuulu ilman lupa mennä...