torstai 25. lokakuuta 2012

Treeniä treeniä

Maanantaina aksaa Metten ja auspai Enskan kanssa. Karpalle otin alkuun rengasta. Rengastahan tein ensin medinä aivan liikaa. Kun este käännettiin maksiksi, niin Kharon veti renkaan ali. Nyt kuitenkin saatiin kaikki toistot läpihyppyinä ilman epäröintiä. Taas on joku käynyt treenimässä tätä multa salaa. Keinulla jatkettiin itsenäisiä suorituksia ja hyvin estetreeni etenee. Päähän juoksemista täytyy koittaa aina välillä ottaa. Mutta kyllä tosiaan tykkään tuon otuksen kontakteista! Kannatti jaksaa alkaa niitäkin treenimään.


Turku October Show

Sunnuntaina oli Kharonin näyttelydebyytti Turussa. Haettiin sieltä se tarvittava H odottamaan käyttöä.


torstai 18. lokakuuta 2012

Kii! Kii!

Eilen mentiin sitten keinua. Tuosta noin vaan. Ihan itsenäisesti. Super-Kharon! Toki vielä vahvistetaan toistoilla kaikkia kontakteja, mutta pian pikkumies osaa kaikki esteet ja kisavalmius lähenee. Kiire meillä ei kuitenkaan ole virallisiin tai epävirallisiinkaan kisoihin. Vasta kun treeniradat onnistuvat kunnolla voidaan siirtyä esittelemään taitojamme tuomareille :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Vedetään välistä!

Keskiviikkona Karppa pääsi jatkamaan saksalaistreenejä. Tällä kertaa tehtiin tekniikkaa peilikuvana. Kerran piti muistuttaa, että mitäs haluankaan koiran tekevän, mutta sen jälkeen sujui hyvin. Oma liikkuminen pitäisi vielä saada paremmaksi tähän suuntaan (ja varmaan siihen toiseenkin...). Lisäksi tein radan alun sellaiseksi, että koira näkee minut ekan hypyn ohi ja toisenkin hypyn se joutuu suorittamaan minun jo liikkuessa kauemmas. Ei ongelmia tässä. Hyvä Karkar!

Välistävetoa otin saksalaistreenin väliin. Tässä jouduttiin tekemään paljon töitä. Joko rima tuli alas tai Kharon reagoi hidastukseen kiellolla. Saatiin me tämäkin onnistumaan, mutta tyytyväinen en ollut (ainakaan itseeni). Tälle radanpätkälle osui myös takaakierto-niisto, jossa Karkar on yllättävän pätevä treenimäärään nähden. Näitä tekniikoita saamme taas jatkossa vahvistaa.

Keppejä otin taas loppuun. Välillä pitäisi kyllä aloittaa kepeillä, jotta Karpalla on täysi keskittyminen päällä. Tehtiin suorilla kepeillä, ensin kaikki verkot paikoillaan. Sitten jätin verkot alkuun keskelle ja loppuun. Seuraavaksi otin toisen keskiverkon pois ja toisesta päästä verkon 1-3. Tässä jouduttiin vähän miettimään, että mitenkäs se pujottelu menikään, mutta kyllä Karppa taas nopeasti oivalsi homman. Aloittaminen 2-4 -verkon kanssa menee hyvin, mutta lopettaminen 9-11 -verkon kanssa oli haasteellista. Se viimeinen väli jäisi niin mieluusti väliin. Keskelläkin tulee hankaluuksia jos itse liikun liian nopeasti. Mutta koska Kharon kuitenkin osoittaa suurta oivalluskykyä, en aio helpottaa treeniä lisäverkoilla. Ohjureita olen harkinnut laittavani vaikeisiin kohtiin hetkittäin, mikäli toistat tysäävät aina johonkin tiettyyn kohtaan.

Näillä taas mennään - ja lujaa mennäänkin!


torstai 11. lokakuuta 2012

Paimennusta taas

Tämän viikon paimennukset eivät oikein sujuneet, kiitos minun sahanpuruisen pääkoppani. Yritin oikein hienosti pilata molempien koirien kuljetustreenit. Saatiin me lopulta jonkinlainen ymmärrys touhuun, mutta itselle jäi kovin epävarma olo. Suuntia nimettiin myös ja se sujuikin jo mukavammin. Kharon pitää hyvin etäisyyden kiertäessään oikealle (olikohan se oikea?), mutta vasenta täytyy tukea paljon. Suunnanvaihdot sujuivat kyllä todella mallikkaasti. Kurumi piti etäisyyden hyvin molempiin suuntiin, mutta vaihtoihin sen täytyisi reagoida nopeammin. Treeniä vaan kehiin! Vielä taitaa muutama viikko olla aikaa nyt syksyllä treenata ennen kuin lampaat siirretään talviteloille sisälle lampolaan.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Ratatreeniä

Eilen Kurumi ja Kharon pääsivät treenaamaan pitkästä aikaa agilityä. Kurumin kanssa otin ensin pienissä pätkissä palkaten, jotta likka saa itsevarmuutta liikkumiseen. Rimat olivat 55cm jotta hypyt eivät ainakaan korkeudesta jää kiinni. Kurulle piti hieman muistutella, että miten se saksalainen taas vääntyykään, mutta muuten rata sujui hyvin. Lopulta saatiin koko 14 esteen hyppäripätkä nollana läpi.
Ratatreeni

Kharonin kanssa harjoiteltiin ensin pieni tovi saksalaista, mutta muutamalla toistolla se saatiin toimimaan tosi hienosti. Pituutta täytyy vahvistaa vielä paljon, sillä Karppa hyppää sen herkästi vinoon jos sen jälkeen käännytään voimakkaasti. Putkijarru pelitti kivasti, eikä takakierto-valssikaan ollut ongelma. Vastakäännös ennen pussia vaati muutaman toiston toimiakseen, mutta ei siinäkään suurempia vaikeuksia. Viimeinen rima tuli alas useasti. Luultavasti siksi, että palkka oli liian lähellä ja jätkä keskittyi jo sen saalistamiseen eikä hyppäämiseen. Muuten rimat pysyivät hyvin. Tämähän oli eka kerta kun kaikki rimat olivat 55cm, eli kohta voi joukkoon sekoittaa jo 60cm hyppyjä.
Linjat

Jätkän kanssa jatkettiin myös keppitreeniä. Tällä kertaa verkot olivat suorissa kepeissä kiinni ja kokeiltiin sitten niillä. Hyvin sujui ja nopealla tahdilla otin verkkoja pois. Muutamaan otteeseen Kharonin piti vähän miettiä, että mitenkäs tämä nyt meneekään, mutta hyvin se oivaltaa kun vain merkkaa oikean ja väärään toiminnan sille heti.


Todella tyytyväinen olin molempiin koiriin ratatreenissä ja itsekin onnistuin liikkumaan suht hyvin. Nyt on taas treeni-intoa nostettu ja malttamattomana odotan seuraavaa aksapäivää.


torstai 4. lokakuuta 2012

Kepi kepi Karppa!

Kharonin kanssa päästiin työstämään keppejä taas eilen puolentoista viikon tauon jälkeen. Edellisellä kerralla jäätiin siihen, että kujakepit olivat noin 10cm välillä ja verkkoja oli alussa kaksi, keskellä kaksi ja lopussa kaksi. Nyt aloitettiin edellisellä verkkotilanteella puolen metrin välillä ja pienennettiin väliä viiden toiston sarjalla asteittain 5cm väliin. Tämän jälkeen otettiin muutama toisto ja poistin keskeltä verkon jättäen sen ensin lähelle keppejä tueksi. Sitten poistin toisen ja otin ekaksi poistamani kokonaan pois näköpiiristä. Kohta otinkin jo alusta ekan verkon pois. Jäätiin tilanteeseen, jossa lopussa oli kaksi verkkoa (keppivälit 9-12) ja alussa oli yksi verkko (keppiväli 2-4), eikä se alun verkkokaan ollut enää kiinni kepeissä.

Hyvin tuo nyt näyttää etenevän itse oivaltamalla tässä keppiprojektissa. Verkkojen poistaminen aiheuttaa sen, että jos vaan lähetän Karpan kepeille, niin se ei tee sitä täysillä. Mutta jos juoksen mukana (niin kuin ratasuorituksessa tekisin), niin jätkä menee kyllä vauhdin kanssa. Ehkäpä me vielä tänä vuonna päästään tekemään keppejä ihan radan osana.

Lampaksia laskemassa

Tiistaina jatkettiin paimennusharjoituksia ja sain jopa liikkuvaa kuvaa tuliaisiksi kotiin. Kyllä nuo otukset vaan ovat kovasti paljon kehittyneet parin kuukauden aikana!



maanantai 1. lokakuuta 2012

Suo siellä...

Lauma pääsi eilen esittelemään lähilenkkimaastojaan kahdelle espanjalaiselle leidille. Parin päivän sateet olivat tehneet suoalueesta mukavan märän ja upottavan. Mutta eipä tuo hauskanpitoa estänyt! Löydettiinpä sieltä metsän keskeltä myös lammikko, johon oli pakko pulahtaa. Ei siinä ehtinyt edes kissaa sanoa kun Kharon jo seisoi jorpakossa sen näköisenä, että heitäppä pallo niin mä uin. Muut sentään odottivat, että sinne veteen lentäisi jotain noudettavaa. Loppumatka kuivateltiin tehokkaasti juoksemalla kuinkas muutenkaan kuin täysillä. Valitettavasti kotona lauma joutui shampoohyökkäyksen kohteeksi, sillä lammikon vesi ei ollut sitä puhdasta hyväntuoksuista laatua... Mutta kivaa oli rämpiä metsässä ja kiitokset seurasta Sailalle, Lillille ja Rommille.

Suolauma
Rommi ja Lilli