maanantai 15. huhtikuuta 2013

Go Karkar Go!

Nyt olen pikkuhiljaa alkanut hiomaan Kharonin kanssa tekniikoita valmiiksi kolmosluokkaa varten. Persjättö on ollut Karpalle helppo hahmottaa, kunhan ohjaajakin luottaa koiraansa ja uskaltaa juosta sen edestä pois. Ohjelmassa on ollut niin perus persjättöjä sekä saksalaisia. Lisäksi niistoja ollaan kehitetty toimivaksi systeemiksi. Kieltoja tulee edelleen liian usein ja koira tarvitsee paljon apuja. Mutta eipä tässä ole kiire mihinkään. U-putkeen lähetykset ulkokaarelta ovat minulle edelleen herkkä kohta. Kar kyllä menee jos vain luotan itseeni niiden ohjaamisessa. Kontakteilla ohijuoksut toimivat koko ajan paremmin ja paremmin ja pystyn kivasti luottamaan koiraan. Saa nähdä uskallanko kisoissa jo toteuttaa näitä. Ensi viikolla se nähdään.


Persjättötreeni 7.4.

Persjättötreenin ideana oli siis tehdä mahdollisimman paljon persjättöjä ja saksalaisia. Alku otettiin siten, että koira jätettiin ikäänkuin se olisi kepeiltä tulossa ja itse sijoituttiin lähelle 2-estettä. 4-esteelle saksalainen, 5-este lähemmän siivekkeen kautta ympäri ja 6-esteelle taas saksalainen. Eka saksalainen toimi hienosti, mutta jälkimmäistä piti hioa kun ohjaaja ei uskalla liikkua. Lopputuloksena kuitenkin tyylikäs kuvio.

Kepeillä yritin jäädä koiran taakse liikkuen samalla kohti 9-estettä. Koiran lopettaessa kepit käännyin heti persjättöön ja lähdin tekemään toisen samanlaisen putkien väliin ja vielä myös 11-putken jälkeen. Yllätyin itse kuinka hyvin ehdin joka paikkaan kun vaan päätän sinne mennä. Puomilta tein vielä ohijuoksuna ja persjättönä 14-esteelle ohjaamisen. Ninalle ja Riesalle kiitos treeniseurasta :)

Ratatreeniä 10.4.
Tämän treenin tein keskiviikko-ryhmälleni, mutta ehdin sen itsekin juosta muutamaan otteeseen läpi. 2-este twistinä ja putkeen lähetys meille hankalalta puolelta. 5-este persjättönä siten, että liikuin itse 5- ja 3-esteen välistä vain napaten koiran esteen yli mukaan. Silti tuli kiire ohjata Kar 11-putkeen (vaikealta puolelta), mutta hieman kysellen se sinne sujahti. 12-esteelle niistotreeniä, josta ekalle kierroksella kielto. Niistin siis vasemmalla kädellä, mutta jouduin oikealla kädellä tukemaan Karppaa vielä paljon. A:lle ekalla kierroksella ohijuoksu ja siihen perään sylkkäriväkerrys, ja seuraavilla kierroksilla sitten valssihässäkkä. 18-muurille, hmm, persjättö-pakkovalssi-fuusio, 19-esteelle puolikas pyöritys.

Tokalla kierroksella tein jo nollan, mutta kolmannella kierroksella nolla oli jo suht nätti. Karppa pääsi juoksemaan myös Saanan kanssa radan läpi (esteet 1-14). Saana toimii yleensä kartturina irlanninvesispanieli Mettelle, eli vauhti oli hieman eri luokkaa kuin mihin ohjaaja oli tottunut. Hyvin se silti meni :)

Ratatreeniä 14.4.

Treenin hankalimmaksi kohdaksi osoittautui 1-2-väli. Takaakiertoon Karppa lähti hienosti, mutta tulkitsi lähtöni päällejuoksuun usein kehotukseksi unohtaa takaakierto ja palata esteen toiselle puolen. Sain kuitenkin selkeytettyä ohjauksen ja päästiin eteenpäin. Putki-puomi-erottelut toimivat hyvin ainakin nyt hitaalla vauhdilla. 7-putkeen vein täysin, sillä kääntö 6-esteeltä oli tiukka, eli erottelua ei oikeastaan ollut. 8-esteeltä Kar kuitenkin valitsi aina puomin vaikka lähdin jo irtaantumaan oikealle päästäkseni putken ohi.

11-12-väli oli helppo Karpalle, kunhan muistin jarruttaa putken hyvin. Keppien jälkeen, Karpan vielä suorittaessa keppejä, tein persjättöjä ja valsseja, joita Karppa jo kestää ihan kohtuu hyvin. Treeniä tämä kaipaa vielä. 13-esteelle niisto-persjättö ja putkeen. Nyt niisto toimii jo hyvin kunhan jätän niistokäden roikkumaan perääni. 16-esteen (ja siitä 17-esteen) Karppa hakee hyvin vaikka jään hieman jälkeen hakeassani hyvän juoksulinjan renkaan ja 11-putken välistä viimeisille esteille. Hyvä treeni kaikenkaikkiaan, vaikka muutama kohta vaikuttikin hankalalta.