maanantai 22. joulukuuta 2014

Oksereita ja sivuirrottelua

Eilen käytiin treenimässä Elinan okserirataa parin viikon takaa. En tuolloin flunssan takia päässyt itse juoksemaan, mutta halusin silti kokeilla miten Kharon oksereista suoriutuisi. Hyvinhän se. Mielestäni jätkä huomio hypätessään molemmat rimat ja kääntyy kivasti tiukatkin mutkat. Omat ohjauksetkin näyttivät paikoitellen hyviltä, joten ehkäpä tästä touhusta (taas kerran) vielä jotain tulee.


Muutama viikko sitten otin osaa myös Kelpokoiran sivuirrotushaasteeseen ja Kar oli siinäkin melko pätevä. Pitää vaan muistaa ylläpitää tuota pätevyyttä.


torstai 2. lokakuuta 2014

Muista se kontakti!

Muutamat treenit taas Kharonin kanssa takana. Elinan treeneissä (x2) oli teemana rataantutustuminen, jossa käytiin läpi niitä huomioon otettavia pointteja radalla etenemisessä ja nollan tekemisessä. Kuviot olivat minulle melko selkeitä ja tuttuja. Onhan se lohduttavaa, että teoriassa osaan tehdä nollan, mutta piru vie kun käytännössä homma on hieman haasteellisempaa. Treenissä keskityttiin pysymään suunnitelmassa ja kontaktin pitämisessä koiraan. Rata onnistui näillä ohjein hyvin, mutta hetki menee saada käytännön harjoituksiin sama flow päälle. Seuraavat kisat ovat tulossa sunnuntaina, joten siellä treenitään sitten tätä.

Kurumi kävi aksaamassa muutama päivä sitten valkkuryhmäni rataa ja saimme nollan sieltä aikaan ihan ensimmäisellä yrityksellä. Pientä hienosäätöä olisi vielä hyvä tehdä, mutta ehkäpä Kurumin kanssa voisi muutamat kisat vielä tälle vuodelle säätää. Likka on jonkin verran toiminut demokoirana kun lähtee niin mielellään muidenkin ohjattavaksi. Treeneissä ryhmäläisten tutustuessa rataan kuiskasin Kurulle "mene vaan" niin sehän pyöri kuin perskärpänen rataantutustuvien ympärillä ja suoritti esteitä heidän "ohjauksessaan". Hölmö eläin :)

maanantai 22. syyskuuta 2014

Kharon luonnetestissä

Lauantaina Kharon käväisi luonnetestissä Pöytyällä. Tuloksena +140 pistettä, laukauskokematon, hyväksytty :) Testi on kyllä mielenkiintoinen seurattava, vaikkakin todella paljon koiraa kuormittava. Tai ainakin näitä hieman pehmeämpiä se kuormittaa jonkin verran. Aiemmin Karppa ei ole ollut laukauksista moksistaan, mutta mutta tuossa testin lopussa jätkä taisi vaan ajatella, että "mitähän seuraavaksi". Tyytyväinen olen arvosteluun monilta osin ja koiran reaktiot vastasivat odotuksiani melko hyvin.


LTE 20.9.2014 Oakmeadow Spellcaster
+140 pistettä, laukauskokematon, hyväksytty

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kurssitusta ja kisailua - pää kipeänä

Viime viikolla aloiteltiin Jänesniemen Elinalla valmennuksessa, jossa hypätään nyt sitten muutaman viikon välein jouluun asti. Tuossa ensimmäisessä treenissä oli paljon koiran vientiä pidempiä välimatkoja ja niiden kanssa kikkailua. Haasteelliseksi osoittautui rimojen pitäminen kaarevalla suoralla. Ekalla yrityksellä kaikki pysyi, mutta seuraavilla kerroilla Karppa väänsi hanat auki kun tiesi, että nyt se akka vetää täysillä tonne mutkaan. Siinä sitten hakattiin vähän aikaa päätä seinään. Pitänee pistää tällaiset treenilistalle. Suorat siis.

Sunnuntaina käytiin testaamassa miltä KKK Areenan seinät tuntuvat otsalohkossa. Sähläsin meille pari hyllyä ja ihan kamalan vitosen. Positiivisena vivahteena voisi kokea sen, että Kar irtosi hyvin putkiin ja suorille (väärille sellaisille kylläkin aina välillä). Kontaktit ok, samoin kepit. Starteissa jätkä oli kovasti paljon sitä mieltä, että pitäneekö sinne nyt jäädä. Kyllä pitää. Seuraavaksi kisaamme varmaankin Liedossa 5.10. Treeniksi se menee.

Tänään pääsi Kurumi treenimään tiistaista oman valmennusryhmäni rataa. Likka ei sitten millään halunnut ymmärtää, että radan alku voi ola niinkin yksinkertainen kuin hyppy, hyppy, putkeen. Väkisin yritti ehdottaa väärää estettä siihen väliin (16-hyppy) ja hyppeli sitä selkäni takana iloisesti. Outo koira. Puomi-putki-erottelu sujui hyvin, eivätkä myöskään väärät putken päät houkutelleet turhia. Todella tyytyväinen olin estepätkään 5-10. Ohjasin sen tekemällä 7-hypylle persjätön, 8-hypylle vastakäännöksen ja poispäinkäännöksellä putkeen, jotka Kuru luki hienosti.

Kurumin treeni 19.9. (suuntaa antava kuva)

Myös Domino pääsi kentälle nyt kun Kharon viettää minisaikkua (en halua hiekkaa sen naamaan, jossa on ikävässä paikassa pieni vekki). Dodo hurvitteli esittelemällä olematonta hyppytekniikkaansa. On niin siistiä kun se rima jää etutassujen väliin hypätessä... Putket herra osaa onneksi suunnilleen suorittaa oikein ja kepitkin sujuu. Välillä.

torstai 11. syyskuuta 2014

Treenitauko

Lähes koko kevään ja kesän vietimme treenitauolla. Yritin löytää itselleni motivaatiota koiraharrastamiseen, mutta muu elämä söi energiat lähes täysin. Pikkuhiljaa alan taas heräämään agilityyn ja muuhun kouluttamiseen :)

Muutamia kisoja kisasin blogitauon aikana trikkien kanssa. Juhannuksena teimme useamman hyvän radan virheistä huolimatta. Elokuun alussa osallistuimme piirimestaruuskisoihin Halikossa, jossa Karpalla tuplanolla oli todella lähellä. Hyvät nollat kuitenkin agilityradalta ja joukkueradalta. Joukkuekisasta saimme hopeaa Tsaun toisen joukkueen ottaessa kultaa todella pienellä aikaerolla. Kurumi osallistui myös näihin karkeloihin tehden todella hienon 5rv-radan agilityradalta, sikailemalla hyppärin ja hyllyttäen joukkueradan lainaohjaajan kanssa.

Tänään aloittelemme Jänesniemen Elinan valmennuksessa, jossa käymme muutaman viikon välein joulukuulle asti. Toivon kurssin lisäävän motivaatiotani treenata myös itsenäisesti, sillä jotenkin ne SM-nollat olisi saatava kerättyä kokoon ensi vuodelle. Ilman treeniä ne kisaradatkin ovat haasteellisempia. Katsotaan miten meidän käy!

Darwin, Kharon, Zak, Domino ja Kurumi
10.9.2014

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

More of Meet Mawr videos!

Day 4

Day 5

Day 6


Day 7

Week 2

Week 3


torstai 30. tammikuuta 2014

Meet Mawr!

Mawr landed on my lap on Tuesday. She is eight week old pup (Meg x Rhy) and I will take care of her until the end of February when she moves to Poland. Kurumi thinks Mawr could go away (preferably fast) but she usually is little slow to warm up to new acquaintances. Kharon likes her a lot (well, pup is a girl) and Domino is careful like with any other pup he has met in the past. I think she will fit well in the pack.

Here are some videos of Mawr's first days with me:

Day 1

Day 2

Day 3


maanantai 6. tammikuuta 2014

Vuoden ekat treenit

Tänään kävimme treenaamassa ekaa kertaa moneen viikkoon. Kharonin kanssa tuli joulukuussa sellainen olo, että nyt on parempi pitää kunnolla taukoa. Jätkä oli radalla kovin tönkkö ja perustekniikoiden hallinta oli kadonnut jonnekin kauas pois. Ehkäpä teimme liikaa ratatreeniä ja koiran itseluottamus väheni sen myötä (vähemmän palkkaa). Nyt onkin tarkoituksena palkata Kharonia usein, eli pitkää rataa en tee nyt treeneissä hetkeen lainkaan.

Nyt treenasimme takaaleikkauksia kepeille, joka oli yhtenä teemana viimeisellä Tuulian tekniikkatreenikerralla joulukuussa. Kohtuu hyvin saimme toistoja kasaan, mutta onneksi tuli videoitua tuo treeni, sillä oma ohjaaminen on epäonnistuneissa toistossa usein hieman epäselvää. Avokulman takaaleikkaukset olivat huomattavasti vaikeampia Karpalle, varsinkin kun koira näki palkan kepeistä läpi ja ei hetkeen keskittynyt ollenkaan suorittamaan keppejä. Näiden treenaaminen pidetään varmasti nyt jonkin aikaa mukana treeniohjelmassa.


Kurumi pääsi myös treenaamaan samaa kuin Karppa. Likasta kyllä näkee, että kepit on se lempparijuttu aksaradalla :)


Loppuvuoden 2013 kohokohtia

Tsaun kisat 17.11. - Kharonin radat



Tsaun kisat 17.11. - Kurumin radat




Timon tekniikkatreeneissä backlappejä 21.11.




ATT:n kisat Kharonin kanssa 8.12.




Tuulian tekniikkatreeneissä keppijumppaa 12.12.