tiistai 29. joulukuuta 2015

Dominon patti

Pari viikkoa sitten huomasin Dominolla patin oikean silmän alapuolella. Patti oli kivikova ja kiinni yläleukaluussa, läpimitaltaan 1-1,5cm. Koiralla ei ollut kipuja tai muitakaan tuntemuksia patin suhteen, sillä syöminen ja leikkiminen sekä kaikki muutkin jutut sujuivat normaalisti. Päätin seuraavana aamuna käydä parilla klinikalla vilauttamassa pattia ja saamassa arvion minkälaisilla tutkimuksilla patin kanssa kannattaisi edetä. Ensimmäisellä klinikalla neuvottiin seuraamaan tilannetta ja toisella klinikalla lääkäri nopeasti kokeili pattia ja katsoi tilanteen myös suun sisäpuolelta. Hän olisi lähtenyt liikkeelle suututkimuksesta ja hammasrtg:stä vahvana epäilyksenään hammasjuuripaise. Muutamat kaverini kokeilivat myös pattia ja ehdottelivat mikä se voisi olla. Päädyin varaamaan ajan hampaisiin erikoistuneelle lääkärille, mutta pyhien takia saatiin tarpeeksi pitkä aika vasta maanantaille 28.12. Odottelu oli kärsivällisyydelleni sopimatonta, mutta tulipahan seurattua kehittyykö patti johonkin suuntaan.

Eilen olimme siis klinikalla. Patti oli mielestäni kasvanut, sillä karvat olivat alkaneet sojottaa eritavalla kuin aiemmin, mutta muuten tilanne oli ennallaan eikä esim. kipuja tai aristusta ollut edelleenkään havaittavissa. Domino rauhoitettiin ja lääkäri aloitti tutkimukset. Ensin otettiin hammasrtg, mutta siinä ei näkynyt mitään poikkeavaa. Kyse ei siis ole hammasjuuripaiseesta. Seuraavaksi otettiin ohutneulanäyte, mutta patin sisällä ei ollut mitään poikkeavaa (mätää tms.) ja näytteessä näkyi vain isohkoja soluja. Päädyttiin ottamaan koepala, joka nyt lähtee patologille tutkittavaksi. Dominon patti on siis kasvain M2-yläposkihampaan takana lähellä sylkirauhastiehyettä.

Parin viikon kuluttua saan vastaukset koepalasta, mutta eivätpä ne vastaukset tilannetta muuta mihinkään suuntaan. Pattia ei pysty poistamaan, eikä tuollainen operaatio nyt ehkä muutenkaan olisi kovin järkevä ratkaisu iäkkään koiran kohdalla. Nyt jatkamme elämää normaalisti ja seuraamme kuinka nopeasti patti kasvaa, jos kasvaa. On siis täysin mahdollista, että Dominolla on edessään vielä vuosia, mutta on myös mahdollista, että jäljellä on vain viikkoja. Patin sijainti on siitä ikävä, että kasvaessaan se alkaa nopeasti häiritsemään silmää. Mahdolliset kivut pystytään vielä lääkityksellä pitämään kurissa, mutta patin painaessa silmää ei ehkä olisi enää järkevää katsoa tilannetta pidemmälle.

Toivon, että saamme juhlistaa Dominon 10-vuotissynttäreitä maaliskuussa. Ainakin vielä tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä ja Domino voi hyvin. Väittivät klinikalla, että koira tuskin syö illalla kun voi olla huono olo, mutta ahneus voitti kaikki tuntemukset (jos niitä olikaan) ja hyvin maistui kalkkunapirtelö. Vaikka Dodolla on kolme tikkiä suussa, niin silti se haluaa osallistua vetoleikkeihin ja on mielestään täysin kunnossa lähtemään mukaan metsälenkille trikkien kanssa. En kuitenkaan riskeeraa tikkejä, joten Dominon on tyytyminen laatuaikaan mun kanssa hihnalenkeillä. Ja maharapsutuksiin.




sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Agilityvuosi päätökseen

Agilityvuosi alkaa lähenemään loppuaan. Viimeiset kisat kisattiin 13.12. Tsaukkilassa ja 5.12. kävästiin myös ATT:llä. Kharonille yhteensä seitsemän starttia, muistaakseni 2x5rv, 1x10rv ja 4xhyl. Vitosista molemmat olivat hyviä suorituksia (rima ja lähes olematon kielto), kymppi oli oikeasti vitonen (rima ja muka-keinuvirhe) ja hyllyistä yksi oli aivan loistava rata. Kehitystä on tapahtunut tänä vuonna paljonkin, ainakin ohjaajassa. Kisoissa alkaa enää olemaan niitä pieniä virheitä pois kitkettäviksi ja radat alkavat kokonaisuuksina toimia. Myös Kurumi kunnostautui Tsaun kisoissa tekemällä upean vitosen radan (keinuvirhe) ja juoksemalla putkirallia ja knock-out-kisassa epiksissä. Dominokin pääsi osallistumaan muutaman vuoden tauon jälkeen kisoihin, putkiralliin. Eläkeläinen rallatteli itsensä yhdeksänneksi nopeimmaksi maksikoiraksi ollen vain 10 sekuntia Kurumia hitaampi :) Hyvä joulukuu takana!

Marraskuussa Kar kävi pitkästä aikaa (liian pitkästä aikaa) fyssarilla ja sen todettiin olevan aivan solmussa. Viimeisin käsittely oli 17.12. ja seuraava on 15.1. Tämän ajan ajattelin pitää Karpan kokonaan aksatauolla. Aloitamme hyvin todennäköisesti tavoitteellisten agilitykurssin tammikuun puolenvälin jälkeen ja keskitymme edelleen edistämään niiden ratakokonaisuuksien hallintaa. Ehkäpä kevään aikana saamme sm-nollat kasaan, ehkä emme. Pääasia on pitää hauskaa matkalla kohti parempaa agilitya.

Ohjaan kuntoa pitää myös remontoida tämän talven ja kevään aikana urakalla. Haluan saada kestävyyttä paremmaksi ja ehkä vauhtiakin inasen nopeammaksi. Motivaatio on kohdillaan, mutta alkusysäys puuttuu. Kukas sen sitten antaa ellen minä itse? Risuja tästä saamattomuudesta iso kasa minulle.

Domino 9,5v putkirallissa, sij. 9/31 makseissa

Kurumi putkirallissa, sij. 7/31 makseissa

Kurumin loistava superrata, tulos 5rv


Kharonin upea rata, tulos 5rv


maanantai 23. marraskuuta 2015

Speksit ja kisahuumaa

Näin hieman yli neljävuotiaana Kharon on kisannut kolmosista itselleen jo kaksi SERT-A:ta (8.3.15 ja 27.9.15) ja tavoitteena olisi saada se kolmas ennen kesää plakkariin. Tämän vuoden agility on ollut haasteellista, sillä olemme hieman joutuneet etsimään yhteistä linjaamme ohjauksen suhteen. Outoja kieltoja tulee edelleen koiran puolelta ja kyllä se ohjaajankin keskittyminen herpaantuu aivan liian helposti. Tänään on Karppa huollettu fyssarin toimesta ja jatkohoitoon suunnataan parin viikon kuluttua, joten katsotaan auttaako rankasolmujen avaaminen esimerkiksi noiden kieltojen vähänemiseen.

Tässä kisaradat eiliseltä Tsaukkilasta. Tuplanolla oli todella lähellä. Kaipa se sieltä vielä jossain vaiheessa paukahtaa kohdalle. Olisi kiva päästä osallistumaan SM-kisoihin, mutta vielä ne nollat antavat odottaa itseään.


C-kisa - HYL

D-kisa - HYL

A-kisa - nolla


B-kisa - HYL

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Puuskutusta Purinalla

Aamulla suunnattiin Purinalle treenimään ja saatiin mukavasti onnistumisia. Päätin kokeilla valmista rataa siten, että kunnolla tietysti tutustun rataan ja puutun aina heti ongelmakohtiin jos/kun niitä tulee vastaan.

Ensimmäisenä tuli vastaan suorasta putkesta kääntyminen ja takaakiertoon lähettäminen. Kar olisi paljon mieluummin hypännyt putken edessä olleen hypyn kuin tullut ohjaukseen. Siinä sitten muutama toisto palkkailtiin kädestä ennen kuin sain kohdan onnistumaan. Rytmitys oli tuossa hankalaa, sillä takaakiertoon piti yhdistää niisto ja olin lähes paikallani tilanteessa, ja silloin Karppakin jää helposti toljottamaan ohjaajaa. Treenattavien asioiden listalle siis suorien putkien käännökset ja tuollaiset paikaltaan niistot.

Seuraavana radalle osui juoksuhaaste. Ohjaajan tulee kovasta liikkeestä tehdä päällejuoksu takaa kirmaavalle koiralle, ehtiä ohjaamaan edessäpäin ollut takaakierto, tehdä hetiperään toinen päällejuoksu ja sitten vielä takaakierto-valssi. Tässä kohtaa yllätyin kuinka hyvin ehdin tilanteen hoitamaan kun vain luotin koiran tulevan ensimmäiseen ohjaukseen mukaan. Hyvä me!

Kolmas haaste liittyi sylkkäriin, joka on Karpalle todella vaikea ymmärtää. Varsinkin jos ohjaajan liike pysähtyy, ja yleensähän siinä niin käy. Parin onnistuneen toiston jälkeen Kar kuitenkin oli juonessa mukana, vaikkakin sylkkäri pitäisi saada varmemmaksi. Paljon varmemmaksi.

Neljäs haastepätkä vaati hieman yritys-erehdys-taktiikkaa, enkä näin jälkeenpäinkään ole varma miten kohta olisi paras ohjata. Homma lähti liikkeelle pakkovalssi-jaakotuksesta, josta edettiin vauhdikkaasti vastakäännökseen ja siitä poispäinkäännöksestä putkeen. Vaikein oli saada poispäinkäännös niin kääntäväksi, että koiran sai oikeaan päähän putkea. Omalla liikkeellä ja liikesuunnalla oli poispäinkäännöksen jälkeen iso merkitys varsinkin sen jälkeen, kun koira oli jo pari kertaa sujahtanut väärään päähän.

Radan lopussa oli mukava peruskaurakuvio odottamassa ja siitä selvitiin mukavasti vaikka esteitä ja treeniä oli jo paljon takana. Muutama treenattava asia löysi jälleen tiensä listalle. Päättymätön lista se taitaa olla.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

SERT-A!

Viikonlopun kisoissa Liedossa Kar nappasi ensimmäisen SERT-A:nsa. Rata oli meiltä molemmilta oikein passeli suoritus. Itse ohjasin radan juuri niin kuin olin suunnitellutkin ja Kar toimi kuvioissa loistavasti. Muutamat kaarteet pitkiksi, mutta ei sillä niin väliä tällä kertaa. Starteissa Kar ei tällä hetkellä pelitä ja niitä pitää edelleen työstää. Mikään kisapäivän neljästä startista ei ollut hyvä. Nyt keväällä en luultavasti kisaa kuin muutamat startit virallisia, mutta epiksistä voisi yrittää hakea varmuutta lähtötilanteisiin.


Lieto 8.3.2015 A-kisa
SERT-A, sij. 3/30

tiistai 24. helmikuuta 2015

Parin viikon treenipäivitykset

Tähän radiohiljaisuuteen on mahtunut Elinan treenejä Karpalle ja Zakken humputtelua. Zak on pätevöitynyt renkan kanssa, mutta koska koiran katse on koko ajan ohjaajassa kiinni, niin sen on vaikea tehdä rengasta lähetyksenä tai ohjaajan seistessä renkaan vieressä. Kutsuhyppynä tekee sen kuitenkin hyvin. Kepit edistyvät ja kuja verkoilla on jo lähes kiinni. Seuraavalla kerralla otan luultavasti verkkoja pois jotta näen onko Zak oikeasti käyttänyt hoksottimiaan.

Kharonin kanssa on otettu kontaktit tehotreeniin ja olen vaatinut koiralta kunnollista pysähtymistä. Todella harvoin olen juossut missään tilanteessa kunnolla kontaktista ohi ja vaatinut odottamaan vapautusta. Yleensä heitän pyyhkeen kehään ja vapautan koiran kun olen sen kohdalla tai askeleen verran edellä. Aloinkin kysymään itseltäni, että mitä hyötyä tuosta minulle on ja totesin, ettei yhtikäs mitään. Tänään sitten tein A:lla ja puomilla kunnollisia ohijuoksuja, valsseja ja persjättöjä. Jos este jää ohjaajan vasemmalle puolelle, niin koira toimii hienosti, mutta jos este onkin oikealla, niin koira on paljon epävarmempi hommasta. Vahvistelua siis tiedossa myös puolissa. Olen kuitenkin hurjan tyytyväinen siihen miten hyvin Kar jäi kontaktille vaikkei sitä ole kunnolla treenattu. Otan myös testiin sen, että leikin kontaktilla koiran kanssa. Koiran tulee siis pitää takajalat kontaktilla vaikka vetää lelua ohjaajan kanssa. Katsotaan miten se alkaa vaikuttamaan pysäytyksiin.

Kävin Karpan kanssa epiksissä testaamassa miltä startti ja kontaktit näyttävät ja tuntuvat. Startissa kar on liian tottunut siihen, että kutsun sen nopeasti radalle. Ekan startin inasen ennakoi, mutta tokan malttoi paremmin. Kontaktit ok, vaikkakin ohjaajan pitää nyt alkaa vaatimaan kestoa niillä ja juosta ohi kevätjuhlaliikkeitä tehden.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Zakke valssaa

Sunnuntaisessa treenissä otin Zakken kanssa ratapätkää, jossa oli muutama valssi mukana. Kunhan ohjaaja muistaisi radan ja tekisi ohjaukset ajoissa, niin Zak kyllä kuuntelee. Välillä vähän kaarrotettin, mutte sekin alkaa vähentyä jo huomattavasti.

Zak ja valssit

Karppa kävi tekemässä muutaman puomin, mutta omat jalkani olivat viikon liikunnasta jo liian väsyneet kunnolliseen treeniin. Mutta eipä se haittaa, että silloin tällöin otetaan tosi kevyesti vain muutama hyvä toisto.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Vanhan kertausta ja uuden opettelua

Kävimme perjantaina 6.2. jatkamassa keskiviikkoisia Elinan treenejä. Kharon suoriutui radasta muutamalla kauneusvirheellä, jotka ohjaaja luultavasti aiheutti. Jostain syystä tällä kertaa lähestyminen kepeille oli hankala, vaikka keskiviikkona siinä ei ollut mitään ongelmaa. Kulma oli noin 90-astetta ja Kar kaarsi muutaman kerran 3- tai 4-väliin. Tähän asiaan palataan myöhemmin keppisulkeisten merkeissä.
Kharon
Kuru pääsi opettelemaan lusikkaa, joka oli sille todella hankala ymmärtää. Hinkattiin tätä ainakin 10 minuuttia, ellei pidempäänkin. Kyseessä siis se pakkovalssi-sylkkäri ja Kuru luki vain pakkovalssin ja hyppäsi hypyn ristiin. Estin tämän ylimääräisellä siivekkeellä, mutta silti Kurun oli vaikea lukea sylkkäri ja kiertää se lähempi siiveke. Pikkuhiljaa likka kuitenkin alkoi asian oivaltamaan ja saatiin onnistumisia molemmilta puolilta. Muuten rata oli Kurun kanssa melkoista tykitystä ja koko ajan sai olla varpaillaan. Edelleen useita esteohituksia niin kuin kisoissakin havaittiin. Ehkäpä olisi hyvä palata hetkeksi tekniikoiden pariin ja muistuttaa Kurua, että ohjaajaa saattaa tietää paremmin minne ollaan menossa.
Kurumi
Zakkelle viljelin vinoa starttihyppyä, valssia, vastakäännöstä, niistoa ja pakkovalssia jaakotuksineen, ja tuo pieni mies oli ihan kartalla mitä siltä halutaan! Aivan mahtavan hienoa edistymistä jälleen kerran. Lisäksi aloitin harjoittelun renkaalla ja sekin näyttää sujuvan suht hyvällä ymmärryksellä. Seuraavaksi kontaktien pariin, niin kohta se jo osaa kaikki esteet.
Zak
Domino pääsi myös halliin humputtelemaan ja oli aivan ihmeissään asiasta. Ensin pää pyöri kuin väkkärä ja sitten alkoi haukkuminen putkijuoksuineen pujottelun kera. Hauskaa näytti jätkällä olevan.
Domino

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Elinan treenit

Keskiviikkona 4.2. käytiin Elinan yksärillä Kharonin kanssa. Teemana oli rataantutustumisen kriittiset paikat. Ensin tutustuin rataan ja sen jälkeen sain tyhjän ratapohjan käteeni ja piirsin radan siihen ja merkkasin kriittiset kohdat (näkemättä rataa). Tämä osuus sujui hyvin, eli teoriassa pääsen radat hyvillä ohjauksilla läpi. Käytännössä treeni meni myös tosi hyvin, vaikkakin pätkissä sen teimmekin.

Kaunis ratapiirros.
Uutena ohjaushässäkkänä tuli vastaan lusikka, joka on pakkovalssin ja sylkkärin yhdistelmä. Sitä otettiin muutamaan kertaan ja Karppa hoksasi asian nopeasti kunhan ohjaajan ohjaaminen oli kunnossa. Yllättävänä ongelmana tuli vastaan putki, jonne koira sukelsi sisään ja ulos tullessaan alkoi katseella etsimään jotain, ehkä palkkaa. Tätä jatkui ainakin viisi kertaa peräjälkeen ja koiran keskittyminen hajosi siihen. Ehkäpä Elinan kannustushuuto sai koiran luulemaan palkan tulevan.

Radalta löytyi myös kammoamani suora putki-puomi -yhdistelmä, jossa ohjaajan piti irrota puomista 6-7m sivuun. Kar kesti tuon kivasti, mutta oma ajoitus jatkossa oli hakusessa. Sain kuitenkin rytmin lopulta kohdilleen ja valssin onnistumaan. Puomia ja muitakin kontakteja pitää tehotreenata jatkossa erityisesti tuon liikehäiriön osalta.

Lopuksi keskustelimme tavoitteista ja motivaatiosta, sillä niiden suhteen itselläni on ollut niiden suhteen hankaluuksia. On vaikea asettaa tavoitteita kun motivaatio on hieman kadoksissa. Nyt alkaa kuitenkin sopiva suunta löytyä omille ajatuksille, joten eiköhän se siitä.

Zak pääsi pikaisesti tekemään muutaman esteen ja oli taas aivan pro. Mutkasuoralla (hyppy-okseri-hyppy-hyppy) Zak ei kaarrottanut mistään ohi ja rimatkin pysyivät. Lisäksi otettiin valsseja ja kauempaa putkeen lähetyksiä. Zakkelle hurjan hyvät pointsit näistä!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kisat 1.2.

Kharon ja Kurumi pääsivät kisaamaan kaksi starttia kumpainenkin viikko sitten sunnuntaina. Agiradalla molemmat tekivät suht hyvää rataa vaikka ohjaajalla olikin ongelmia ehtiä tilanteisiin. Kharonin startti toimi tällä radalla oikein hyvin, eli edistystä näkyvissä sillä rintamalla. Hyppyradalle jouduin Karpan kanssa suoraan ovesta radalle ja startti kärsi hieman. Kar nousi heti kun lähdin, mutta pysyi kun palautin. Tilanne oli kuitenkin niin eri kuin yleensä tuon kiireen takia, joten en sitä murehdi. Rata muuten meni loistavasti alkua lukuunottamatta ja ohjaajakin pystyi juoksemaan koiran kanssa lopun kuviot läpi. Kurumin kanssa hyppäri ei onnistunut koiran hurvitellessa esteistä vallan ohi. Pitänee puuttua asiaa.

Karpan startit

Kurun startit

lauantai 31. tammikuuta 2015

Kontaktisulkeiset

Lauantaina 31.1. käytiin Tsaun kisoissa tsemppaamassa Darwinia (kurunpoika), joka on nyt aloitellut kisauraansa. Zak pääsi hiljaisena hetkenä tekemään muutamaa lämppäestettä ja hyvin keskittyi. Siitä siirryttiin Purinalle ottamaan Karpalle kontaktisulkeiset ja Zakkelle hyppysuoraa ja valsseja. Karpalle teki hyvää saada muistutusta mitä kontakteilta halutaan ja saada niiltä heti palkka.

Kharon treenaa

Zak teki yksinkertaista rataa suht pätevästi. Alkuun vaadin hieman liikaa ja kierrokset nousivat, mutta loppua kohden homma taas parani.

Zak treenaa


torstai 29. tammikuuta 2015

Loistokas Zak

Torstaina 29.1. suuntasimme jälleen hallille aksaamaan. Zak loisti kehityksellään ja muut jäivät pahasti sen varjoon. Pikkujätkä teki hyppysuoraa ja hyppysuoraa käännöksellä, sekä starttiharjoitusta siinä lomassa ja myös keppejä kujana. Kurumi otti kieltoja ja meni omaa rataa. Ohjaamiseni oli siis huonoa, mutta parani onneksi kun vähän ravistelin itseäni. Kar pudotteli 65-rimoja, joka ei lupaa hyvää huomisia kisoja ajatellen. Ehkäpä vaiva on ohimenevää sorttia. Keinulta otin toistoja etupalkalla ja se on Karpasta sairaan siistiä! Tulevien kisojen teemana onkin Kharonin kanssa pitää hyvää huolta kontakteista.

Domino ja Zak

perjantai 23. tammikuuta 2015

Radalle tuntumaa

Kharon pääsi perjantaina 23.1. ottamaan tuntumaa radalle. Pidin treenin lyhyenä, sillä saikun takia Kar ei ollut kauheasti liikkunut yli viikkoon. Kar juoksi 25 esteen radan läpi kaksi kertaa. Ekalla kierroksella karkasi kerran hyppysistä ja pudotti yhden riman. Toisella kierroksella tuli myös rima (eri paikasta) Ja yksi kielto (ohjaajan vika). Olin todella tyytyväinen molempiin ratoihin, sillä vastakäännökset toimivat loistavasti ja keinu oli ensimmäisellä kerralla upea. Lopun putki-hyppy-putki -vientiä kokeiltiin myös persjättönä ja se toimi paremmin kuin videolla näkyvä tönkköohjaus.


Perjantain treenirata
(neljä viimeistä estettä näköjään jäänyt merkkaamatta...)




Kurumi ei kulkenut nyt ihan yhtä hyvin kuin parissa aikaisemmassa treenissä. Väsyikö omat jalat ja keskittyminen jo Karpan kanssa vai mistä lie johtui? Ei Kuru kuitenkaan ihan mahdoton ollut, mutta en saa sen kanssa tehtyä käännöksiä niin hyvin haluaisin. olen myöhässä tai ajoissa tai väärässä paikassa ylipäätään. Kepeille kuitenkin hieno leijeröinti kunhan muistin, että sellainen piti tehdä ja lähdin oikealle linjalle hyvissä ajoin. Kuru käväisi fyssarilla suoristettavana ja siellä epäiltiin kääntymisten nyt parantuvan. Toivottavasti näin käy.



Zak treenasi hyppyjä ja alankin kohta saamaan kiinni siitä miten pikkujätkää kannattaa lähteä viemään eteenpäin. Aika näyttää pääsemmekö jossain vaiheessa epiksiin asti esiintymään :)

torstai 22. tammikuuta 2015

Kharonin treenitauko ohi

Vihdoin on Kharonkin sellaisessa kunnossa, että pääsi hieman radalle juoksemaan. Otin jätkän kanssa kontakteja ja hyvin ne sujuivat palkalla ja ilman, kunhan oma katse vaan pysyy oikeassa paikassa eli siellä mihin koiran etutassut halutaan. Luultavasti ilmoitan Karpan kahteen starttiin ensi viikolle ja otan tavoitteeksi hyvät kontaktit.

Kurumi teki helpohkoa ratapätkää, jonka alku oli meille se haasteellisin. Jouduin tovin miettimään miten saan Kurun 4-hypylle, sillä likka sujahti jatkuvasti joko 1- tai 2-hypylle (ks. kuva). Tein 3-hypylle vastakäännöksen ja lähdin aluksi aivan liian myöhään liikkeelle kohti 4-hyppyä, jolloin Kurumi ehti jo lukita 1-hypyn. Ja kuten viimeksi jo todettiin, niin Kuru on vaikea saada pois väärältä esteeltä jos sinne on jo kerran menty. Kun sain vastakäännöksen ajoituksen toimimaan, niin kulma oli väärin ja Kuru eksyi 2-hypylle lukien ohjaukseen persjätön. Ajoitus oli tässä kaikki kaikessa, sillä kontaktin pitäminen koirassa saa sen Kurun tapauksessa lukemaan pään käntämisen (oikean olan yli) kohti koiraa 1-hypyn ohjaamiseksi. Sain lopulta useamman peräkkäisen onnistumisen tästä kohdasta ja olen siitä tyytyväinen. Pitää ottaa samaa tilannetta uudestaan joskus myöhemmin.

Kurun treenin alku

Zakken kanssa haen edelleen sitä oikeaa lähestymistapaa ohjaamiseen. Nyt lähettelin sitä eri kulmista hypyille ja tein myös muutaman esteen pätkiä. Kun otan putket mukaan ohjelmaan, niin Zak alkaa heti kaarrottamaan hypyistä ohi (kun juokseminen on niiiiin siistiä). Pitää seuraavassa treenissä keskittyä tähän asiaan kunnolla.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kevyttä verryttelyä

Kuru liiteli tänään takaaleikkauksia, keppikulmia ja vastakäännöksiä. Samalla likka kiinnitti osallistumisoikeutensa ensi viikon Tsaukkilan kisoihin. Kuru oli todella hienosti kuulolla aina ensimmäisellä yritelmällä ja saimmekin aikaan oikeanlaista toimintaa. Muistijäljet vaan ovat tälle tapaukselle todella paha pahe ja Kurua on todella vaikea saada oikeille esteille jos samasta kohtaa on jo kerran menty. Ohjaajan pitää siis olla todella täydellisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaan onnistuakseen ohjaamaan koiran oikealle esteelle.

Zak keskittyi palkkautumiseen, niistoihin ja pakkovalssiin. Näistä niiston pikkumies tajusi heti, mutta palkkautuminen ja pakkovalssittelu jäi vielä vaiheeseen. Teimme myös pienen pätkän suht suoraa rataa. Siinä Zak lähti todella helposti kaarrottamaan esteistä ohi, mutta se on onneksi suht helposti korjattavissa omilla ohjauslinjoilla.

Tästä on taas hyvä jatkaa :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Kurun vuoro

Kuru pääsi kokeilemaan pätkää Karpan tiistaisesta radasta. Koska rata oli eri kentällä kuin alkuviikosta, niin aivan samat ohjauskuviot ja ajoitukset eivät siihen päteneet. Yllättäen voi myös todeta, että koiran vaihtuminen muutti myös tilannetta :) Kuru oli jälleen kerran todella liukkaalla tuulella ja yritti ottaa ylimääräisiä esteitä aina kun ohjaus vähääkään saattoi niiden suuntaan osoittaa. Melko hyvää pätkää saatiin aikaan, mutta treenitauon myötä Kuru ei pitkään jaksanut (paitsi jos siltä kysytään niin aina jaksaa aksaa). On kyllä hienoa miten hyvin likka irtoaa ja taas pysyy hyppysissä, kunhan ohjaus ei herpaannu hetkeksikään.

Zak, joka majailee luonani nyt jonkin aikaa, pääsi ekaa kertaa halliin humputtelemaan. Halusin ennen kunnollista treenisuunnitelmaa testata miten jätkä ohjautuu. Kyllä se kuulolla on, mutta myös todellinen kuumakalle. Saas nährä mitä sen kanssa touhuilusta tulee :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Reeniä reeniä!

Kharonin treenikausi alkoi pitkien estevälien ja suorahkojen linjojen radalla. Rimat pysyivät tässä treenissä hyvin, vaikka välillä koiralle tulikin kiire ohjaajan perään kun tiesi jo mihin ollaan menossa. Kunhan pidin kontaktin koirassa ja viitsin kertoa, ettei esteistä viipoteta ohitse, niin hyvin sujui. Myös niistot onnistuivat hyvin, eikä Kar tainnut kertaakaan edes epäröidä hypätäkkö vai ei. Kokonaisuudessa hyvät treenit ja paljon onnistumisia.

Ensimmäinen hankaluus oli takaaleikkaus, jossa piti samalla lähettää melko pitkälle eteen (esteet 1-3). Itse liikuin 1-hypyn vasemmalta puolelta ja tein leikkauksen 1-2-väliin. Kar lähti hyvin 2-hypylle, mutta sukelsi väärän putken vasempaan päähän. Parilla palkkauksella Kar saatiin 3-putkeen, mutta eteenlähetystä ja näitä leikkauksia pitää treenata paljon.

Kepeille vientiin olin valinnut jääväni 1-hypyn puolelle ohjaamaan. Persjättö 8-putken jälkeen olisi ollut käytännössä helppo toteuttaa, mutta teoriassa en uskonut sinne ehtiväni. Oli yllättävän vaikea saada Kar pysymään ohjauksessa kun se jo näki kepit edessään ja aloitti sitten väärästä välistä. Ensin yritin yläkroppaa kääntämällä 1-hyppyä kohti saada koiran pysymään mukana, mutta sen Kar luki poispäinkäännökseksi (kuten pitääkin). Sitten kun laskin käden alas, olin ohjaavinani 1-hypyn takaakiertona ja vapautin kepeille, niin saatiin homma pelittämään. Persjättö-törkkäyksenä tuo kohta oli helpompi toteuttaa, mutta olen tyytyväinen, että tuli tuokin treenattua myös vaikeammalla tavalla.

Seuraavat ohjatut treenit ovat vasta kuukauden kuluttua, joten ehdimme hyvin saada leikkaukset ja muutamat muut jutut parempaan kuosiin ennen sitä.


maanantai 12. tammikuuta 2015

Vantaan kisat 11.1.

Eilen kisailtiin Vantaalla. Lähdin taas tekemään ensisijaisesti starttitreeniä. Hieman jouduin korjailemaan niitä ja viimeisen taisin panikoida, sillä rata epäonnistui ohjauksellisesti lähes täysin. Hassua kyllä, nollan sieltä silti saimme.



A-kisassa, joka ei videolta löydy, Kar ei irronnut ollenkaan esteille ja itse munin jatkuvalla syötöllä. Se taisi olla päivän teema, muniminen. C-kisa oli hyppäri, jossa oli vaativa pituus-suora putki-hyppy -suora. Jäin siinä armottomasti jälkeen, mutta Kar kuitenkin hyppäsi sen viimeisen hypyn suoralla. Kauhealla pelastelulla sain meille vaikean kepeille viennin hoidettua. Lopussa koira kuitenkin sujahti väärällä hetkellä putkeen. Hyvä rata kuitenkin. B-kisassa munin taas ihan täysillä alusta loppuun, mutta ehkäpä pienellä tuomarin suopeudella saimme kuitenkin nolla pidettyä kasassa.



Meillä (minulla) on paljon kehitettävää vielä...

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tavoitteiden tavoittelu

Olen pitkään painiskellut melko suuren ongelman kanssa: mitkä ovat tavoitteeni agilityn osalta? Tavoitteet kuitenkin ovat isossa roolissa kun pohditaan treenejä tai kisoja ja miten ne ovat menneet. Joskus ehkä kuvittelin tähtääväni korkealle, mutta nykyään en tavoittele kuuta taivaalta. Haluan harrastaa ja onnistua koirani kanssa meille asetetuissa haasteissa. Veikkaan, että koska Kharonin kanssa olen jo saavuttanut enemmän kuin Kurumin kanssa (toimivat kontaktit ja parempi yhteistyö), niin minusta on tullut laiska nostamaan rimaa korkeammalle. Samalla motivaatio on myös kadonnut lähes näkymättömiin.

Liian alas en siis halua tähdätä ja jämähtää, sillä silloin en kehity ja motivaatiotakaan ei ole tekemiseen. Maajoukkuetasolla en itseäni tällä hetkellä näe ja se ei minua haittaa. SM-tasollekaan en ehkä pyri, mutta SM-kisoissa haluaisin päästä käymään joko nyt 2015 tai viimeistään ensi vuonna. SM-kisojen osallistusmiskriteerit vaativat kuitenkin onnistumista vain seitsemässä kisastartissa, joten se ei todellakaan ole millään tavalla saavuttamattomissa. Miten niihin nolliin sitten pääsisi käsiksi? Ensimmäisenä pitää saada kisasuoritukset onnistumaan, ja koska ne eivät tällä hetkellä todellakaan tule tuosta noin vaan (ne onnistumiset), niin jotain on tehtävä.

Tavoitteena voisi siis olla virheetön kisasuoritus. Tuppaan vain olemaan sen verran itsekriittinen, että se pelkkä nolla ei minulle riitä, vaan nollan pitäisi olla myös hallittu ja tyylikäs. Hah. Tyylikäs agility ja minä harvemmin näkyvät samalla kentällä samaan aikaan. Virheettömyyteen pyrkiminen omalla kohdallani vaatii myös muuta kuin agilityn treenaamista. Kuntoa pitää kehittää muilla harjoitteilla, jotta saan lisää nopeutta ja kestävyyttä. Kun vaan saisi aikaiseksi...

Mitä muuta? Koiran kehittäminen ohjausvarmemmaksi. Se on sentään agilitya, mutta eivät nekään taidot kerta viikkoon -treenillä kauheasti parane. Tähän asiaan olen jo panostanut ja tehnyt aikatauluuni sellaisia muutoksia, jotka mahdollistavat useammat treenit per viikko. Katsotaan josko näillä eväin saadaan Kharonista leivottua varmempi tapaus.

Kun oma kunto ja koiran varmuus on nostettu ojasta ylös, niin sen jälkeen päästään käsiksi ratasuorituksen koulimiseen. Kun treeneissä radat sujuvat ilman jatkuvaa töksähtelyä, voidaan vähitellen jo siirtyä kuvittelemaan kisastarttienkin onnistuvan.  Kun taas ne kisastartit alkavat hioutua kohdilleen, voidaan alkaa haaveilemaan SM-kisoihin osallistumisesta. Tänä vuonna on enää viitisen kuukautta aikaa kerätä SM-tulokset kasaan ja meillä on vasta yksi nolla kasassa (tarvitaan yhteensä viisi nollaa plus tuplanolla, eli seitsemän virheetöntä starttia). Tuskin saan pakkaa kasattua ajoissa, mutta ehkäpä ensi vuonna onnistun saamaan itseni haluamalleni tasolle. Majoitus on varattu Ouluun tälle vuodelle, joten mahdollisuus on lähteä jos hyvin käy.

Tavoitteeni olisivat siis:
1. oman kunnon ja koiran ohjausvarmuuden kehittäminen
2. sujuvat treenisuoritukset
3. sujuvat kisastartit
4. SM-tulokset viimeistään vuodelle 2016
5. tyytyväisyys omaan suoritukseen SM-kisoissa

Ehkäpä näillä eväin saisin itseni tähän agilityvuoteen motivoitua.

Kharon juhannuksena 2013
kuva: Sirpa Saari