perjantai 26. helmikuuta 2016

"Kas vain", sanoi kasvain, ja kasvoi vain.

Dominon patti jatkaa kasvamistaan. Ikävän nopeasti ja varmasti. Koiran käytöksestä tai olemuksesta ei kyllä edelleenkään oikeastaan huomaa sen olevan syöpäsairas. Siinä se juoksee metsässä missä muutkin ja syö hyvällä halulla kaiken tarjotun. Reisistä on lihasmassa kadonnut olemattomiin ja paino on tainnut tippua noin 2kg. Lisäksi patinpuoleinen korva reagoi hieman kutisemalla ja mähläytymällä. Kipulääkkeenä menee Dolagis 60mg:n vrk-annoksena ja se on ollut riittävä (vaikken kyllä tiedä mikä tilanne olisi ilman sitä). Ainut isompi ongelma on tuon elukan ruuansulatus, sillä ilmeisesti kipulääke vetää mahan niin kovaksi, että Dodoa vaivaavat jatkuvasti (tyrästäkin johtuvat) ulostamisvaikeudet.

Nyt pikkuhiljaa patti alkaa olla silmäkuopan tasolla, joten pian nähdään miten se vaikuttaa silmään. Silmäluomi on jo venynyt, sillä tottahan toki kasvain kiristää ihoa. Kasvainmassa myös "valuu" ientä pitkin hampaiden tasolle, muttei haittaa syömistä. Tänään kokeilin leukanivelen kohdilta ja siellä kyllä alkaa jo tuntumaan ahtaalta. Aiemmin kasvain oli tasaisen pyöreä, mutta nyt muoto on alkanut möykkyyntyä epäsymmetriseksi. Enää en myöskään saa vedettyä huulta kasvaimen päältä pois, mikä onnistui vielä viikko sitten. No, näillä mennään. Kymppisynttäreitä odotellessa. Toivottavasti se päivä saavutetaan.

12.2.
12.2.
19.2.
19.2.
19.2.
19.2.